Pelle Miljoona

- Julkaistu kirjoittajan luvalla. Kopiointi ilman lupaa kielletty -

Pelle Miljoona on heittäytynyt tuotteliaaksi. Samana syksynä julkaistut Brooklyn - Dakar - albumi ja X - Hän palaa - kirja ovat kantaneet maailmalta koko joukon pieniä mutta merkittäviä tarinoita suomalaisen lintukodon hyvinsyöneen asujaimiston kuultavaksi. Tällä kertaa kertomuksia haettiin suurten vetten vastarannoilta, Afrikasta ja Amerikasta. Brooklyn - Dakar ja X - Hän palaa ovat veistetyt samasta puusta, mutta silti selkeästi erillisiä kokonaisuuksia.

- Kirjassa ja levyssä on siinä mielessä yhteinen teema, että ne tapahtuvat samoilla alueilla. Ei ne silti ihan samaa jööttiä ole, mutta ikään kuin sisarteoksia. Ei voi kuitenkaan sanoa, että levy olisi mikään kirjan soundtrack. Samoja maailmoja niissä kuitenkin on, Pelle tietää.

KUISKAUKSIA KUULUU MAAILMALTA

Otetaanpas ensin käsittelyyn uusi Pelle Miljoona & Rockers -albumi. Brooklyn - Dakar on mielestäni kokonaisuutena ehyempi kuin mitä Pellen poppoolta on osannut odottaa pitkiin aikoihin.

- Joo, tarkoitus olikin tehdä levystä sellainen teosmainen kokonaisuus. Brooklyn - Dakarille piti saada mukaan myös joku isompi juttu, että lopputulos ei olisi vain biisiä biisin perään. Kuuskytluvullahan harrastettiin paljonkin teemalevyjen tekemistä, aina Beatlesin Kersantti Pippurista lähtien. Mutta Suomessa tällaista ei ole tehty pitkään aikaan.

Brooklyn - Dakar onkin laserlevyolemuksestaan huolimatta vinyylialbumimainen rakennelma, jonka jakavat kahteen osaan New Yorkissa ja Afrikassa nauhoitetut ääninäytteet New York ja Koraanikoulu. Samalla kun nuo pätkät rytmittävät levyn selkeisiin jaksoihin, ne antajat kuulijalle myös tunnelmia siitä, mitä on tulossa. Kahden mainitun esimerkin lisäksi levylle on upotettu enemmänkin soundtrackia elävästä elämästä.

- Joo, heh, levyllä on Amerikka eli A - puoli ja Afrikka, joka on toinen A - puoli. Olen nauhoittanut aika paljonkin sellaista Koraanikoulu ja New Yorkin tyyppistä matskua. Yleensäkin kun mä liikun jossakin, mulla on MiniDisc -nauhuri mukana. Toiset ottaa matkoilla fotoja, mä taas diggaan äänitellä pieniä soundipätkiä. Joskus niitä sattuu tarvitsemaankin, niin kuin esimerkiksi tällä levyllä. En mä niitä kuitenkaaan sitä varten nauhoittanut, vaan se oli tuottaja Hannu Leidenin idea. Levyllä siirrytään maanosasta toiseen perinteitä kunnioittaen.

Kun sekä levy että kirja kuitenkin ammentavat niinkin vastakohtaisista lähteistä kuin Yhdysvalloista ja toisaalta Ghanan ja Senegalin kaltaisista maista, pystytkö sanomaan, kumpi rantaviiva näyttäytyi Pelle Miljoonalle mieluisampana?

- En, koska nehän ovat täysin erillisiä maailmoita. Joku Brooklyn on sellainen paikka, että siellä on koko maailma läsnä, on pari korttelia tietynlaisia ihmisiä ja sitten tuleekin jotain ihan muuta. Länsi-Afrikka taas ei ollut valkoiselle miehelle mikään simppeli juttu, kun sieltä löytyy sekä musta kulttuuri että muslimikulttuuri. Mutta jos vertailla pitää, niin Länsi-Afrikka on ehkä Amerikkaa vaikeampi paikka, koska kaikki orjat aikanaan tuotiin juuri sieltä. Ja ne ihmiset siellä kyllä tiedostavat helvetin tarkkaan, mitä historiassa on tapahtunut.

Soiko Afrikassa vielä jotakin, joka kuulostaisi bluesin alkumuodoilta? Loppujen lopuksi Amerikkaan rahdattujen orjien ansiostahan tätäkin juttua loppujen lopuksi laaditaan.

- Musiikki Afrikassa on helvetin rytmikästä, ja kyllähän tämänkin päivän länsimaiset rytmit ovat sieltä kotoisin. Ei se musa kuitenkaan varsinaisesti bluesia muistuttanut. Senegalissa soitetaan ihan omanlaistaan musaa.

Jotain afrikkalaisesta kansanmusiikista on tarttunut Brooklyn - Dakarillekin. Mama Africa ja Sielu Nomadin -biisejä vahvistavat Pepe Sarr, Libesse Sall ja Oysseynov Mbayi.

- Joo, oli hyvä veto pyytää ne messiin levylle. Ne tyypit tulivat aikoinaan Hasse Wallin mukana Senegalista Suomeen, ja ovat olleet täällä varmastikin jo kymmenisen vuotta.

Onko joku Brooklyn - Dakarin biiseistä säveltäjälleen mahdollisesti muita tärkeämpi?

- Kyllä mä pidän niistä kaikista, mutta Sielu nomadin on ehkä lähinnä mua itseäni. Kaikki biisit ovat itse asiassa aika tuoretta matskua. Afrikassa mä tein suurimman osan biiseistä, kun sain kirjan niin nopeasti valmiiksi siellä. Siinä jäi sitten aikaa keskittyä pelkästään musan tekoon. Vaikka joidenkin biisien fiilikset olivatkin Amerikasta, niin toteutus tapahtui Afrikassa. Levyssä on nastaa se, että se on niin monipuolinen. On volkkii, on jatsii, siellon vähän kaikenlaist' Pelle innostuu.

Aivan. Mika Pesosen leijailevan saksofonin täydentämän Brooklynin enkelin ohella albumin ykköshetkiin kuuluu kiihkeä Pakahtuvat unelmiinsa, joka kertoo mahdottomiin haaveisiin särkyneistä kohtaloista. Kappaleen Robert Zimmermann -vaikutteita ei voi olla huomaamatta.

- Joo, Pakahtuvat unelmiinsa on aika paljonkin Dylan-tyyppinen biisi. Jos sä olet esimerkiksi länsirannikolla jenkeissä, niin sä kuulet väkisin sitä musaa mitä siellä on tehty. Vaikka Byrdsejä ja Grateful Deadia. Missä sitten pyöritkin, sä plokkaat sieltä vaikutteita, se on kai aika luonnollista. Ei kuitenkaan niin, että tekisi väkisin jotain etnokamaa. Jos se tulee, niin se tulee. Totta helvetissä sen keinotekoisuuden kuulisi läpikin.

Reggaerytmikäs Afrikan kuningas lienee kirjoitettu Bob Marleylle?

- Yes, ya got dat rite, mon.

Oo niinku oot -biisistä on tehty video, mutta joko joku Brooklyn - Dakarin biiseistä on päässyt soittolistojen pyöritykseen? Radion päiväohjelmien kuunteleminen kun on jäänyt nykyisin meikäläisellä aika vähiin lähinnä mielenterveydellisistä syistä.

- No vittu, mulla on ihan sama tauti kuin sullakin. En mä tiedä, koska en kuuntele radioo. Ennen sitä tuli kuunneltua autossa, mutta enää ei sielläkään. Iltaohjelmat ovat ihan okei, mutta tuo primetime-osasto on kyllä sellaista, että sitä ei jaksa.

Entäpä omat levytykset? Millaisella mielellä kuuntelet niitä arviolta yli kahtakymmentä albumia, jotka olet vuosien saatossa maailmaan saattanut?

- Mä en kuuntele vanhoja levyjäni, enkä omaa musaa yleensäkään sen jälkeen kun se on tehty. Kun levy tulee ulos, kuuntelen sen pari kertaa läpi ja se on siinä. Tietenkin joskus harvoin fiilispäissään tulee kuunneltua niitä. Se koko musanteon prosessi on kuitenkin sellainen, että siihen kypsyy studiotyön ja muun jälkeen. Kuuleehan niitä sitten keikoilla, kun joutuu itse soittamaan.

STOOREJA ILMASSA

Pelle Miljoona polkaisi kirjailijanuransa käyntiin vuonna 1985, jolloin esikoisteos Buddha Blues julkaistiin. Kirjailijan työ lienee kutsumusammatti siinä missä muusikonkin hommat, ja molempien sarkojen kunniallinen hoitaminen vaatii ihmiseltä aika paljon. Missä vaiheessa Pelle Miljoona tiesi ryhtyvänsä kirjailijaksi?

- Ajatus kirjoittamisesta syntyi aika pian sen jälkeen, kun aloin aikanaan tehdä musiikkia. Suomessa nämä kuviot ovat kuitenkin niin pienet, ja kaikki mestat oli äkkiä käyty läpi. Siinä tuli mieleen tehdä jotain muutakin kuin soittaa. Mulle molempien hommien tekeminen toimii hyvin juuri ympyröiden pienuuden vuoksi. Kun maailmalla tehdään levy, lähdetään kahdeksi vuodeksi rundille. Suomessa käydään pizzeriat ja pubit kerran läpi, ja se on siinä. Mulla ei ole mitään järkeä kiertää ympäri vuoden, ja siksi kirjoittaminen sopii hyvin kuvaan, Pelle selvittää.

Kaikki Pelle Miljoonan romaanit on kirjoitettu täältä katsoen Suomen rajojen eksoottisemmalla puolella. Koska matkustamisessa on muitakin puolia kuin se romanttinen seikkailuosuus, voisi kuvitella kirjoittamisen olevan helpompaa kotona sängyn ja ruokapöydän välissä.

- Mä en pysty väsäämään Suomessa mitään. Enkä mie tiiä mistä se johtuu. Täällä ei vain ole mulle stooreja ilmassa, joten pitää mennä maailmalle. Menin San Fransiscoon toissa keväänä ja aloin kirjoittaa X - Hän palaa -kirjaa siellä. Tulin sitten kesäksi Suomeen, ja syksyllä lähdin Brooklyniin.

Eikö kahden erilaisen projektin yhtäaikainen kehittely vie miehestä viimeisiäkin mehuja? Romaanin kirjoittaminen kai syö aikaa biisien tekemiseltä ja päinvastoin, ja kaiken järjen mukaan näin onnistuneiden lopputulosten saavuttamisen pitäisi käydä mahdottomaksi?

- Ei se mitenkään raskaaksi käynyt. Kässärin luvouttamisen ja kirjan julkaisemisen välillä on pitkä aika. Afrikassa sain kirjoittamishommat valmiiksi suhteellisen nopeasti, ja sitten olikin aika tehdä biisejä. On tietenkin parempi keskittyä yhteen juttuun kerrallaan. Kun sählää liikaa erilaisia asioita, mistään ei tule valmista.

Onko Pelle koskaanjoutunut kohtaamaan monelle luovaa työtä tekevälle ja erityisesti kirjoitushommien parissa puuhailevalle ihmiselle tuttua writer's block -ilmiötä? Oletko istunut tuntikausia tuijottamassa koneen kirjainmerkkejä tietämättä lainkaan, missä järjestyksessä niitä oikein pitäisi painaa?

- Chandler sanoi, että jos stoori pykähtää, niin pistät vain jonkun tulemaan sisään with a smoking gun, niin kyllä se siitä nytkähtää taas liikkeelle. Toi on mun staili, vaikka onhan kirjan kirjoittamiseenkin monta tapaa. Istun vain alas ja käyn väsäämään, ja yhtäkkiä stoori lähteekin johonkin täysin käsittämättömään suuntaan. Siinä sitten yritän pitää langat edes jotenkuten käsissäni ja tulla edes jollain tapaa jaloilleni alas. Siitä mä pidän, Pelle kertoo.

Entäs sitten se toinen äärilaita? Tulevatko mielikuvituksessa elävät henkilöhahmot toisinaan niin todellisiksi, että ne alkavat sekoittaa kirjailijan todellisuudentajua?

- Ai, että alkaaks ne elää? No ei sentään. Monella henkilöistä saattaa olla todellinen esikuva, mutta fiktiivisiä tyyppejähän ne loppujen lopuksi ovat kirjoissani.

Pelle Miljoonahan on tunnetusti kiertänyt muutakin kuin tahkoa, eivätkä reissut ole jääneet viikon mittaisiksi rantalomapaketeiksi. Maailman turuilla saattaa vierähtää kuukausiakin yhteen menoon, eikä eläminen tietenkään ole ilmaista. Millä ihmeellä Miljoona kustantaa jatkuvat paimentolaiselämänsä?

- Yleensä mä etsin helvetin halvan majapaikan ja olen siellä. Friscossa mulla on yksi tuttu, joka sattuu olemaan sellaisessa rooming housessa talkkarina. Sitä kautta mä sain vuokrattua huoneen tosi halvalla. Eihän mulla muuten olisi varaa missään vitun hotellissa asua. Kolmannen maailman maissa on kaikki muutenkin halpaa. Ghanassakin asuin kuukauden verran kalastajakylässä, eikä mun tarvinnut maksaa paljon paskaakaan safkasta tai asumisesta. Brooklynista kämpän hommasi Sami "Yaffa" Takamäki, jota tulikin treffailtua aika usein, kun vain kirjoittamiselta ehti.

Oletko ulkomailla enimmäkseen omissa oloissasi, vai tykkäätkö tavata uusia ihmisiä?

- Kyllä mä tutustuin niin ghanalaisiin kyläläisiinkin. Cecilia -biisi kertoo juuri siitä kylästä. Cecilia oli sellainen pikkutyttö, joka kantoi vettä ja jolle mä jätin aina osan mun ruoasta. Aluksi mä en meinannut huomata koko lasta, vaikka se puuhaili siinä koko ajan. Valkoinen ihminen on niin urpo, että katsoo toisten läpi. Eihän sitä täällä hiffaa, että ihmisillähän todellakin on nälkä, saatana.

Niin, maailma on tuulinen paikka. Ne, jotka etsivät tarinoita, eivät voi sulkea silmiään sen enempää elämän valoisilta kuin varjopuoliltakaan. Miten Pelle Miljoona on muuttunut vuonna 1978 julkaistun ensimmäisen albumin jälkeen?

- Ekasta levystä on niin helvetisti aikaa, ja ihminen vanhenee. Mä olen nyt kuitenkin pyörinyt vähän jokaisella tämän planeetan kolkalla, ja se on muokannut mun persoonaani. Tottakai ne kokemukset vaikuttaa suhun ja ne kasvattaa sua. Tai en mä tiedä mitä ne tekee, vaikea verrata kun ei tiedä minkälainen olisin, jos olisin jäänyt tänne olemaan. Paljon olen kuitenkin reissuilla oppinut.

TAKKI TYHJÄNÄ TIEN PÄÄLLE

Uuden albumin julkaisemisen myötä on koittanut myös Pelle Miljoona & Rockers -bändin aktivoitumisen aika. Marraskuun alussa startannut kiertue jatkuu aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, ja keikkaa tehdään kolmen keikan viikkovauhtia. Tumppi Varosen ja Tatu Mannbergin lisäksi yhtyeessä vaikuttaa nyt uusi rumpali Vänni Väänänen, jonka käyttöön Pelle on luovuttanut rumpupallinsa hymyssä suin.

- On kivaa, kun ei tarvitse soittaa enää rumpuja. Sinänsähän mä diggaan rumpujen soitosta, mutta sitäkin tuli tehtyä niin helvetin kauan Tumpin ja Tatun kanssa. Soittamisesta tuli aika rankkaa, kun piti vielä laulaakin. Jompikumpi suoritushan siinä kärsii koko ajan.

Mistä passeli rumpumies sitten napattiin?

- Vänni on Tatun vanhoja tuttuja Kajaanista. He ovat soitelleet yhdessä täällä stadissakin monta vuotta. Vänni on myös Problemsissa Tumpin kanssa. Siksi hän oli luonnollinen valinta rumpaliksi. Tai eipä me Vänniä edes valittu, se vaan tuli messiin. Muutaman keikan jälkeen tuntuu siltä, että bändi tiukkenee koko ajan. Se on nastaa.

Tumppi Varosen kanssa yhteistyö lienee pitkän yhteisen historian ansiosta saumatonta sekä soiton että henkilökemia tasolla. Vai onko miehillä enää mitään henkilökohtaista hampaankolossa?

- Ei, eikä ole koskaan ollutkaan. Tumppi on vaan sellainen temperamenttinen kundi, joka suuttuu ja leppyy helposti.

Brooklyn - Dakarilla ei kuitenkaan ole yhtään Varosen biisiä. Miten tähän ratkaisuun päädyttiin?

- Emme me mitenkään päättäneet nimenomaan olla laittamatta levylle Tumpin biisejä. Mulla vain sattui olemaa paljon valmiita kappaleita, jotka tavalllaan olivat vieläpä osa samaa kokonaisuutta. Problemsissa Tumpilla on mahdollisuus tehdä ja purkaa omia juttujaan.

Pelle Miljoona kumppaneineen on siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että konserteissa riittää väkeä vielä vuosikymmenten vierähdettyäkin. Näkyykö klubeilla vielä sitä ihan ensimmäistä punkkiryhmää, joka on artistin kanssa osapuilleen samaa ikäluokkaa?

- Keikoilla on itse asiassa aika nuorta jengiä. Mitäköhän nuo mun ikäiseni ihmiset oikein mahtavat tehdä ja missä ne ovat? Se eka fanisukupolvi, mitä ne oikein touhuvat in dis world?, Pelle ihmettelee. - Niin, ehkä perheasiat ovat siinä leirissä etusijalla. Sekin on ihan OK.

Pelle Miljoona on siinä määrin tunnettu ja tunnustettu hahmo suomalaisessa rockmusiikissa, että selkääntaputtelijoita varmasti riittää joka ainoassa baarissa ja kuppilassa. Jaksaako rastamies kuunnella humalaisten jorinoita kohteliaan kiinnostuneena, vai meneekö hermo ja paukahtaako hotellihuoneen ovi?

- Yleensä on ihan okei jutella ihmisten kanssa keikan jälkeen. Paitsi jos nyt sattuu olemaan vaikka väsynyt vai muuten vitustunut, niin eihän sitä jaksa.

Kantaaottavana kaverina Pelle Miljoona saattaisi olla otollinen ääniharava vaikka eduskuntavaaleissa. Onko mielessäsi käynyt astua poliitikon kenkiin ja lähteä puolueen porkkanana hoitamaan hommat kuntoon Arkadianmäellä?

- Kerran mua pyydettiin politiikkaan. Mut saatana valittiin tänne Stadiin kulttuurilautakuntaan Vihreiden edustajaksi, mutta kukaan ei muistanut kysyä multa etukäteen, että haluanko sen homman. Sitten olikin helvetinmoinen show päästä veks siitä, kun se on luottamustoimi, eikä siitä voi lähteä ihan tosta vaan. Piti allekirjoittaa jotain ihme papereita ja semmoista. Mä en kannata mitään puoluetta, enkä lähde siihen hommaan mukaan. Puolueilla ei ole paljonkaan eroa keskenään. Mutta seuraavissa pressanvaaleissa täytyy kyllä äänestää.

Parempi niin, sillä Pelle Miljoonan paikka ja tehtävä tässä maailmassa taitaa olla löytynyt jo kauan sitten. Kirjan ja levyn julkaiseminen lähes samanaikaisesti on kuitenkin vähän sama asia kuin pistäisi Kalashnikovin sarjatulelle ja räiskisi lippaan tyhjäksi heti taistelun alkutiimellyksessä. Mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan? Istuuko Pöllö nyt Linnunlaulussa kädet ristissä ja odottaa inspiraatiota?

- Nyt on kyllä vähän sellainen olo, että takki olisi tyhjä. Loppuvuonna ei onneksi tarvitse kelata mitään, kun tehdään noita keikkoja. Onpahan jotain tekemistä, ja vieläpä nastaa hommaa. Kyllä sitä varmaan vuodenvaihteen jälkeen alkaa taas jotain kehitteleen, sillä lailla pikkuhiljaa. Vähän pientä juonentynkää olisi tekeillä.

teksti: Ari Väntänen - Sue 6/1999