Mihin jäi punk?

Esipuhe
Tampereella järjestettiin keväällä 1993 "Isi mitä oli Punk?" konsertti jossa vanhat ja vähän nuoremmatkin punkkarit demonstroivat 90-luvun nuorisolle mitä se '78-punk oikein oli. Esiintymässä olivat Pelle Miljoona & Rockers, Eppu Normaali (kyllä, luitte aivan oikein, Eppu Normaali todellakin aloitti 70-luvulla punkbändinä!!), Ypö-5 (Hyvä Karhula!), Popeda, Karanteeni ja Hellhound. Ja nuoremman polven mainetta yritti pitää yllä L.A.M.F. soittamalla vanhoja punk-klassikkoja.

Paikalle saapui bussilasteittan ihmisiä ympäri Suomea nostalgisoimaan kadonnutta nuoruuttaan tai muuten vain nauttimaan hyvästä musiikista. Paikalla oli tietenkin myös media joten luovutankin puheenvuoron Soundin Vesa Sirenille, jonka ansiokkaasta artikkelista pätkin Pellen haastattelun parhaat palat. Koko jutun voitte käydä lukemassa kirjastossa ellei tuota lehteä löydy kotoa (kysyitkö isiltä?).

Artikkelissa on mm. lyhyt esittely illan tapahtumien kulusta ja haastattelut seuraavilta punk-veteraaneilta: Pelle Miljoona, Mikko Saarela, Miika Söderholm sekä mainio mediakatsaus punk-kauden omakustannelehdistään ynnä valtamedian suhtautumiseen punkin maihinnousuun. Lukekaa, nuoret! Ja ihailkaa myös hienoja kuvia joilla tuo artikkeli on koristeltu. Vaikkakin latojalle on sattunut valitettava virhe ja jutun iso otsikkokuva esittää Pelle Miljoonan sijasta Martti Syrjää.

Mihin jäi punk?

© Soundi 6/93 - Vesa Síren

PELLE MILJOONA:
"Kyse on siitä, että rock on helvetin hauskaa"

Pelle hei, sun uusi levy (ABC) on helvetin energistä ja tarttuvaa suomenkielistä rockia. Onko sillä mielestäsi jotain yhteyksiä punk-vuosien tuotantoosi?

- Tekotapa oli sama kuin 70-luvun lopussa. Ensin treenataan biisit ja sitten soitetaan ne studiossa. Ei siinä sen kummempaa.

Mitä sä pidät punkin paluusta?

- Punk's not dead. Sitähän hoettiin pitkälle 80-lukua ja totta se on vieläkin. Kyllä mä vierastan vallalla olevaa musiikkikulttuuria. Megat on niin megoja ettei ne enää mahdu korvakuulokkeisiin. Siitä tulee tää sama vastareaktio kuin mitä 70-luvun lopussa tuli.

Kyse ei siis ole pelkästä nostalgiasta. Nostavatko kovat ajat punkin luonnostaan esiin?

- Joo, mutta kerroin on nyt kovempi. 70-luvun lopun kama ja kylmä sota oli vain harjoittelua siihen mikä nyt on edessä. Joku kylmän sodan uhka on vähentynyt, mutta ekologinen aikapommi alkaa räjähtää käsiin. Kyllä tää äiti maa alkaa olla siinä kunnossa...

- Ja siitä nostalgiasta... kyllä kai kyse on siitä, että rock on helvetin hauskaa. Onhan meillä teksteissä saarnaamistakin ja noin, mutta musiikki on energiaa ja hauskanpitoa.

Oletko sä löytänyt uudestaan jotain takavuosien energiasta, vai onko se mielestäsi säilynyt koko tuotantosi ajan?

- Kyllä mun ja Tumpin osuminen samaan bändiin antoi ihan uutta potkua. Se oli onnellinen asia. Me ollaan rokkijätkiä molemmat. Meillä on paljon yhteistä.

Luulet sä että nykynuoret pitää teitä vanhoina, 10-15 -vuotta ajasta jäljessä olevina vanhoina hämyinä samalla tavoin kuin punkit pitivät hippejä ja jotain proge-jättiläisiä 70-luvun lopussa?

- Toivottavasti. Toivotaan, että joku teknojengi ajattelee niin ja tekee jotain mullistavaa. En kyllä oikein usko siihen. Hyvä musa on aina hyvää musaa. Sanotaan... no jos mä vedän tähän vaikka taas nää Dylanin folk-jutut. Ne on täysin kuunneltavia ja ajankohtaisia edelleen.

Mikä sun mielestäsi oli punkin oleellisin sisältö silloin 70-luvun lopulla?

- Omaehtoisuus ja tee se itse -ideologia. En mä halua muistella ja nostalgisoida, mutta kyllä se oli aktiivista aikaa. Kun mä pyörin ympäri maata, niin diggailin tätä pienlehtitouhua ja bändien paljoutta. Silloin tehtiin helvetin paljon omaehtoista suomalaista musiikkia. Oli myös laajoja filosofisia juttua: luonnonsuojelu, rauhanliike ja anti-rasismi oli aika tärkeitä.

Ihan ensimmäisen Pistols-räjähdyksen aikaan punkkiin yhdistetiin nihilismi. Tunnuksena oli Rottenin No Future -huuto. Suomessa kuitenkin nämä humanistiset teemat yhdistyivät aika luontevasti punkkiin. Oliko se mielestäsi erityisen suomalainen kehityskulku.

- Ei. Englannissahan oli tää Anti-fascist league ja euro-ohjusten vastustus. Kaikille seksuaalisille ja muille vähemmistöille perättiin oikeuksia ja rasismia vastustettiin. Kyllä sitä oli ihan kansainvälisesti. Esimerkiksi kun me Berliinissä tehtiin levyä, niin silloin oli Kreuzberg-talon valtaukset ja muut.

Miksi punk katosi tai ainakin painui taas kellareihin 80-luvun edetessä?

- En mä tiedä. 80-luvusta mä en muista mitään. Ei hirveesti kiinnostanut nää keinotekoiset meiningit, citykulttuurit ja jupit ja että pankista saa hakea rahaa säkillä. Mulla oli vaistonvarainen epäluulo sitä juttua kohtaa.

Onko 90-luku parempaa aikaa?

- No nyt täytyy ymmärtää, että taa lama ei ehkä menekään ohi. Ulkopuolista ratkaisua ei tule. Ehkä tämä vuosikymmen tulee olemaan monelle sellainen henkilökohtaisen puhdistumisen aika. Sä olet joko osa ongelmaa tai osa sen ratkaisua. Ratkaisu tuo ihmiset yhteen, toimimaan jälleen itse. Kukaan ei enää tuo sulle valmiina asioita eteen.