Pelle Miljoona : Buddha Blues

Kansan Uutiset 21.11.85
Helsingin Sanomat 1.12.85
Turun Sanomat 11.12.85
Uusi Suomi 14.12.85
Aamulehti 18.12.85
Suomenmaa 21.2.86
Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin


Vaellustarina suureen ja mystiseen itään
© KANSAN UUTISET 21.11.85 - Jukke Petäjä

Rockin aika ei ole tästä maailmasta: joskus valovuosia sitten Pelle Miljoona tuli, näki ja voitti. Mutta eipä ole kirjallisuudenkaan aina tästä maailmasta: kirjoitetaan tänään ja katsotaan sitten parinkymmenen vuoden kuluttua. Niin, Pelle Miljoonan esikoisromaanin Buddha Blues pohjalta on vielä mahdoton sanoa, millainen Pelle Miljoona on kirjailijan. Sen sijaan sitä, miten Pelle Miljoona on tarinan rakentamisessaan onnistunut, voi pohtia ja tähän pohtimiseen onkin itse asiassa täysi syy.

Buddha Blues on nuoren miehen vaellustarina. Sen esikuvana lienee tämän genren klassikko Jack Kerouacin Matkalla-romaani, missä ei sinänsä ole mitään pahaa.

Buddha Blues on kertomus yrityksestä löytää itsensä sekavaksi ja hahmottomaksi käyneessä maailmassa. Kerronta jännittyy vapauden kaipuun ja itsetuhovietiksi naamioituneen ihmisyyden pakenmisen väliseen vuoropuheluun. Myyttisen matka-teeman varaan rakentuvien romaanien tavoin myös Buddha Bluesissa päähenkilön matka käy kohti korkeampaa ihmisyyden astetta.

Buddha Bluesin päähenkilö, joka on asunut tyttöystävänsä Theresan kanssa kimpassa lähes kaksi vuotta, päättää karistaa yhtäkkiä kotimaan mannut ja maat jaloistaan. Hän nousee kenellekään ilmoittamatta jumbojettiin ja lentää Pakistaniin, josta hänen tiensä käy Intiaan ja Nepaliin ja lopulta takaisin Suomeen. Matkallaan, jonka kuluessa päähenkilö nimetään Kuuksi, päähenkilö ystävystyy englantilaisen laitapuolenkulkijan Rig Desperadon ja amerikkalaisen valokuvaajan Len Leninin kanssa. Yhdessä he taivaltavat suuren ja mystisen idän outoja tietä. He juovat, polttavat pilveä sekä oopiumia, sekoilevat ja etsivät itseään. Ensimmäisenä pettää Rig Desperadon kunto ja Englannin suurlähetystö lupaa passittaa miehen kotiin.

Keskeiselle sijalle nousee Kuun ja Len Leninin ystävyys. Len edustaa Kuun mahdollista tulevaisuutta, mikäli hän epäonnistuisi itsensä ja minuutensa etsimisessä. Len on Vietnamissa hermonsa menettänyt valokuvaaja, jonka elämä tuntuu heiluvan huumeisiin sortumisen ja niistä vapautumisen välillä. Len ja Kuu käyvät kaksi kertaa Enkelten kaupungissa, eräänlaisessa hippiajan jäänteessä. Ensimmäisellä kerralla he innostuvat sen ilmapiiristä ja heittäytyvät täysin siemauksin sen hulluun sykkeeseen. Toisella kerralla Kuu tietää jo, mitä hänen on tehtävä. Hän sähköttää Theresalle Suomeen ja pyytää tätä lähettämään rahaa kotimatkaa varten. Kuu haluaa auttaa Theresan ulos hulluuden valtakunnasta.

Pelle Miljoonan Buddha Bluesin ansiot ovat pitkälti paikoin elävässä ja osuvassa ympäristön kuvauksessa. Itä hengittää niin kuin se hengittää. Kuun matka ei ole siististi pakattu turistimatka, jonka aikana vain katsotaan eikä nähdä.

Mutta toisaalta Pelle Miljoonan ongelmat ovat samalla juuri kielessä. Hän kirjoittaa epätasaisesti. Välillä kieli kuormittuu liiallisesti ja kielikuvat käyvät itsetarkoituksellisiksi ja paperinmakuiksi. Samaten yhtäkkiä keksen hienovireisen tunteilun, hän saattaa muuttaa kielirekisterinsä aivan ilman syytä miltei kapulakieleksi.

Psykologista kehittelyä olisin toivonut löytäväni myös enemmän, kuten myös huumoria, joka vilahtaa tekstissä sentään edes kerran. Ennakkoluulottomuudesta ja räväkkyydesta Pelle Miljoonalle voi sen sijaan suoda vaikkapa ruusun.

JUKKA PETÄJÄ
Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin

Matkalla Suuressa Maagisessa Idässä
© TURUN SANOMAT 11.12.85 - Kari Levola

Amerikkalaisen Jack Kerouacin jo klassikon aseman saaneen beat-romaanin Matkalla kliimaksi on sen loppupuolella, jossa vuorilta laskeutuvat intiaanit ojentavat Meksikossa käsiään kohti kirjan päähenkilöä ja tämä tajuaa ettei hänen edustamallaan sivistyksellä ole muuta annettavaa kuin surullisuutta ja köyhää murtunutta harhaa, ja pommin pelko.

Pelle Miljoonan esikoisromaani jakaa Kerouackin tunnot. Itse asiassa Buddha Blues on alusta loppuun tämän teeman kliimaksia. Aikaeroa on liki kolmekymmentä vuotta ja matkaa mantere.

Kerouacin päähenkilö on eronnut vaimostaan, kaikki ympärillä tuntuu kuolleelta, on lähdettävä maantielle, ei varsinaisesti etsimään vaan pikemminkin yksinkertaisesti löytämään. Pelle Miljoonan päähenkilö on sukupolvensa ääni, joka seuraa ympärillään tapahtuvaa "tahdikasta marssia keskiluokan hautuumaalle" ja tuntee "henkisesti orjuutetun vieraantunutta vihaa tuntematonta orjuuttajaa kohtaan".

"Jostain tämän pölyisen planeetan pinnalta täytyi löytyä jotain, jossa olisi järkeä, jotain joka tekisi minut viisaaksi. Yhä useammin ajatukseni lensivät kohti suurta ja maagista Itää", tuumii Buddha Bluesin päähenkilö, jättää tyttöystävänsä, ottaa kapsäkkinsä ja käy.

Suuri Maaginen Itä ja Enkelten Kaupunki ovat Pelle Miljoonan romaanin jaksot ja suuntimat. Romaani käynnistyy kulttuurimatkailuna, jossa visiot, äänet ja tuoksut ovat hyvässä hurmoksessa. Pelle Miljoonan kuvauksessa on näkijää, onhan mies Itänsä kolunnut. Toinen asia on se löytyykö ihmettelystä ja hurmoksesta aineksia ymmärtämiseen, edes tunteen kautta tietämiseen.

Buddha Blues on elävänlaista matkalla-proosaa, se tavoittelee spontaania ylävirettä ja parhaimmillaan siihen yltääkin. Pelle Miljoona kirjoittaa niinkuin laulaa, raskassoutuisesti ja karhean kulmikkaasti, mutta tosissaan yhtä kaikki, selvästi omalla äänellään, sillä tavalla väkevästi.

Mutta Pelle Miljoona on niin keinojena kuin sisältöjensä kanssa varsin epätasainen kirjailija. Kokonaiskate ei tahdo pitää. Olkoonkin kuvaus nuoren sukupolven harhailusta. Buddha Blues on varsin harhaileva ja päättämätön. Pelle Miljoona ei näy loppuun asti tietäneen mitä materiaalillaan tehdä, ja nyt kokonaisuus rispaantuu langoiltaan.

Kuvaavaa on se miten Pelle Miljoona hukkaa henkilöitään, tai ainakin näiden ideat. Buddha Bluesin päähenkilö, minäkertoja, törmää Kauko-Idässä kahteen maailmankiertäjään, joiden nimet ovat vertauskuvallisti Rig Desperado ja Len Lenin; päähenkilöä nämä kutsuvat Kuuksi. Kerouacin romaanissa riennetään ja roihutaan, ja tätä fiilinkiä tavoitellessaan Pelle Miljoona haaskaa henkilöitään ja virityksiään; se mikä Rigissä ja Lenissä olisi voinut olla kiintoisaa, niin kuin myös ystävyyden ja sielunveljeyden kuvaaminen, olisi löytynyt vähemmällä huitomisella ja tarkemmalla toteutuksella.

Ohuimmillaan Buddha Blues on isojen poikien seikkailukirjastoa. Pelle Miljoonan heittäytyvä naivismi on äänilajina hyvinkin aito, mutta sisältönä se on monta kertaa rasittava. Ja pieni tykötekeytymisen vire vie aitouspisteitäkin.

Lopultakaan Pelle Miljoona ei kaukomatkailevassa esikoisromaanissaan lohkaise esiin mitään isosti merkitsevää. Mutta etsimisensä suunnassa, rohkeissa askelissaan ja haltioituneessa äänessään Buddha Blues on mielenkiintoinen lukukokemus

Kerouacin romaanin päähenkilö istuu kirjan lopussa jokilaiturilla ja katsoo kun aurinko Amerikassa laskee. Pelle Miljoonan päähenkilö istuu vuorella Buddhan vierellä ja katselee kuinka aurinko Aasiassa nousee. Eroa on kolmekymmentä vuotta, vaikka hetki onkin sama.

"Eikä kukaan, ei kukaan tiedä mitä kenellekin tapahtuu lukuunottamatta tuota kurjaa epätoivoista repaleista vanhenemista...", miettii Kerouacin minä. "Olin sittenkin jotain oppinut", uskoo Pelle Miljoonan minä.

KARI LEVOLA
Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin

Rujon enkelin rakkaus - rocklaulaja retkeilee kaukomaille
© HELSINGIN SANOMAT 1.12.85 - Antti Majander

Pelle Miljoonan romaanin sankari kertoo:
Lähdin päivänä, jolloin pilvimassa roikkui Pohjois-Euroopan yllä raskaana kuin ikuinen masennus. Tuomiopäivän hautajaisaattona se mateli eteenpäin tukahduttaen kaiken mikä yritti kasvaa.

Minne kasvamisen noviisi pakenee tuomion aattona? Tietenkin Suureen Maagiseen Itään. Ja sieltä edelleen Enkelten Kaupunkiin.

Rock-musiikin lapselle liikkuminen on itseisarvo ja ongelmien ratkaisu, ihan samoin kuin Jack Kerouacin romaaneissa jo vuosikymmeniä sitten. Kun paikka alkaa sanella elämän ehtoja, on vaihdettava paikkaa, vaikka irtautuminen tekisi kuinka kipeää.

Sillä aloilleen sammaloituneena rockin perillinen, rujo enkeli, ei enää vapaudesta tiedä.

Kerrankin tuo 'vapaus', peräti absoluuttinen vapaus saa jonkinmoisen tarkennuksen: hetkiä, jolloin mikään sun oppimistas käyttäytymiskaavoista, ei muistot, yhteiskunnan normit, tai moraali vaikuta sun reaktioosi, vaan sun tekemisesi määrää ainoastaan kosminen logiikka ja sokea rakkaus elämää kohtaan.
Bailaava Buddha

Käyttäytymiskaavoista, muistoista, normeista ja moraalista voi tuskin vapautua täydellisesti edes äärimmäiskokemusten avulla. Kertomuksen vaeltajasankari, joka kotiutuu kumppaninsa antamaan nimeen Kuu, hakee valaistumista sekä Buddhasta että bluesista.

Buddha edustaa rauhaa, mietiskelyä, keskittymistä ja blues viinaa, huumeita, naisia ja hulluutta. Kuu haluaa yhdistää äärimmäisyydet, hän mielii bailaavaksi Buddhaksi. Hän hakee liasta kirkasta viattomuutta, vapahdusta.

Maaginen, maaninen, mystinen, euforinen, hysteerinen ja kosminen ovat Pelle Miljoonan taikasanoja, joita hän viskoo tavoitellessaan ihmismielen rajoja.

Mutta nuo sanat ovat sellaisenaan tyhjiä, ne eivät vielä kerro mitään. Jotta Kuun kokemuksien maagisuus välittyisi, ei riitä, että elämykset pelkästään ilmoitetaan maagisiksi. Kirjoittajan täytyisi tavoittaa maagisuus ja muut ihmeelliset salat tunnelmaan, tapahtumiin, henkilöiden ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin, eikä vain paiskoa tyhjiä tavaramerkkejä.

Kosmisen värähtelyn ja loputtomien tajunnan tähtitarhojen alta Kuun piinaajiksi paljastuvat tutut ongelmat: olemassaolon päämäärättömyys, oman persoonan arvoitus, rakkauden vaikeus, rahattomuus.

Kuu kiertää maata täsmentämättömien mutta varmojen ihanteittensa haussa.
Uudet romantikot

Pelle Miljoonan esikoisromaani on koheltavan etsimisen yltäkylläinen ryöppy. Kehystarina, nuoren miehen matka itään, jää rakenteellisesti lepsuksi: viuhtominen tukka putkella itämaissa ei riitä pitämään romaania koossa.

Mutta idän miljoonakaupunkien, niiden julman sekametelin kuvaajana Pelle väläyttää aistivoimaista lahjakkuutta. Sumeilemattomasta liioittelusta ja yksinkertaistamisesta huolimatta Pellen sanonta puree, vaikka liikuttava totisuus uhkaa romauttaa tämän toistaiseksi tuoreimman odysseian.

Tuhon ja onnen kuvitelmissaan hämmästyttävän romanttine Buddha Blues ei tunnusta huumoria. Komiikka ehdollistaa arvoja, joten monivalotteisuus ei sovi Pellen järjestelmään. Kerronta päätyy kiusallisen lähelle paatosta, ja paatos on tympeän yksipuolista myös silloin, kun se palvelee hyväuskoista anarkiaa ja rakkautta elämään.

Äärimmäinen romanttisuus ja vakavuus leimasivat myös Harri Sirolan parin vuoden takaista romaania Anna palaa. Se ratsasti kursailematta rock-musiikin luomalla satuaineksella; maailma unohtuu kun mulattigiltsin nännit pönköttää prätkäjätkän selkään.

Pelleä ei parane syyttää tyhjänpäiväiseen rock-kuvastoon tukeutumisesta, sillä tarinan maailmaa syleilevä hehku yrittää ihmisen ytimeen ja elämän makuun. Minkä Pelle kokonaisuuden rakentamisessa Sirolalle häviää, hän kääntää edukseen asenteitten vilpittömyydessä.

Totinen romantiikka värittää vapauden huudon niin täydelleen että parun uskoo kumpuavan suuresta vakaumuksesta.

ANTTI MAJANDER
Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin


Kuu matkaa itään
© UUSI SUOMI 14.12.85 - Karri Kokko

Pelle Miljoona tunnetaan kohta vuosikymmenen ajan Sex Pistolsien ja Clashin hengessä aloittaneena ja pysyneenä peruspunkkarina. Näinä päivinä hän on julkaissut myös esikoisproosateoksensa.

Jo teoksen nimi Buddha Blues kertoo siihen sisältyvästä tuhatvuotisesta jännevälistä. Se tahtoo puhua niistä henkisistä lainalaisuuksista, joiden välittämiseen ovat osallistuneet niin sadantuhannen laulun kirjoittaja, maailman äänten kuuntelija, tiibetinbuddhalainen pyhimys Milarepa kuin Lännen tupakansavun ja viskihuurujen täyttämissä kapakoissa esiintyvät bluesartistit.

Länsimainen, älyllinen, epäilyksen asein toimiva perinne näkee arvot ja totuudet suhteellisina.

Itäiseen perinteeseen viehättyneet näkevät samat asiat yliaikaisen hengenheimolaisuuden valossa. He kulkevat toinen jalka modernin Babylonin katuojassa, toinen valaistumisen seitsenaskelmaisella polulla. He nauttivat punkkua ja happoa Kalifornian suitsukkeensavussa, Mekong-viskiä ja pilveä Thaimaan slummeissa ja temppelien esipihoilla.
Suunta Itään

Buddha Blues on suoraviivainen matkakertomus. Minäkertoja Kuu saa tarpeekseeen lohduttomasta ihmissuhteestaan huumeisiin seonneeseen Theresaan samoin kuin kaikkeen siihen, jota tavataan kuvata pimeällä, valheellisella, kylmäkiskoisella, sosialidemokraattisella, "valmiilla" Suomella.

Kuu ottaa suunna Itään. Pakistanissa, Intiassa, Neplissa ja Thaimaassa hän kohtaa muita kaltaisiaan, Aasian köyhälistöä tai vähemmän valaistuneita. Nähtyään ja koettuaan tuon kaiken, josta suoran lennon Bangkokin seksituristit ja Singaporen kaupparatsut jäävät tyystin osattomiksi, Kuu toteaa oppineensa sittenkin jotain ja palaa kotiin aikomuksenaan nostaa Theresa kuiville.

Tämmöisenä kehityskertomuksena teos ei oikein vakuuta. Liian paljon jää annetun, rocksukupolvelle itselleen tutun mutta muille vieraan elämäntunteen varaan. Sääli kirjaa vai sääli vanhempia, siinäpä kysymys.
Näköistaiteen näköharha

Paitsi rockista Buddha Bluesin kierjalliset esikuvat löytyvät tietysti beatista, eritoten Jack Kerouacista ja tämän teoksesta Matkalla ja Dharma Bums. Romaanien henkilöitä ajaa tarve elää ja kokea kiihkeästi kuin sähisevä roomalainen kynttilä, joka valaisee ja valaa rakkautta pimeään maailmaan.

Kirjailijoiden kielellisen kyvyn ja ilmaisuvoiman vertaaminen ei ole oikein mielekästä. Ensinnäkään siksi, että ajoittaisesta raikkaudestaan huolimatta uudempi teksti vaikuttaa edellisen kertaamiselta. Toisekseen Kerouacin muodontajua ei ole kehuttu kovin korkealle. Herrat kirjoittavat paremminkin proosaa kuin Buddha Bluesin alaotsikon edellyttämää romaanitaidetta.

Buddha Bluesia vaivaa jonkinmoinen näköistaiteen näköharha. Tekijällä itsellään ei ole kykyä nähdä kertomusta ja sen henkilöitä semmoisessa ristivalossa, että siitä syntyisi moniulotteinen, ristiriitainenkin muotokuva. Semmoinen lukija, jolla ei ole sukupolvi- tai muiden kuilujen takia kokemusta Buddha-Blues -akselilla, pitänee teoksen kuvaamaa ajatusmaailmaa huuhaana.

Juuri tässä piilee myös kirjailija omaan sukupolveen kuuluvan kriitikon ongelma. Romaanina hänen on pidettävä sitä yksiviivaisena raporttina, matkakertomuksena. Sukupolvensa elämäntuntojen ilmentäjänä teos taas osuu juuri olennaiseen.
Mika olisi digannut

Pelle Miljoonan olisi kannattanut sulatella omaa matkakokemustaan vielä jonkin aikaa ja panna koko homma uusiksi.

Nyt teos on kirjoitettu ikään kuin samaa putkeen, samalla kiihkeällä vauhdilla, ilman lukemaa yllyttäviä suvantoja ja koskipaikkoja. Eihän rokcibiiskään voi olla yhtä chorusta. Sama pätee henkilöihin, joiden kautta tematiikka syvennetään. Nyt toiset selviävät heroiinikierteestään, toiset hukkuvat viinaan, ilman sen kummempaa johdonmukaisuutta kuin tasapuolisuuden vuoksi. Esitys syvenee ja vakuuttaa itsestään sitä paremmin mitä enemmän pystyy jakamaan tehtäviä eläville, puhuville ja toimiville henkilöille.

Yhtä kaikki Mika Waltari olisi digannut Buddha Bluesia. Se tunne ja palo, jonka hän kirjoitti ensimmäisiin proosateoksiinsa, on verrannollinen tämän nykypäivän Suuren illusioonin kanssa.

Tragiikka on siinä, että taiteilijana hänen oli myöhemmin kiellettävä ne, mutta ikuisesti nuorena se ei käynyt loppuun asti päinsä. Ehkä juuri tässä kulkee sielullisesti elävien ja sielullisesti kuolleiden välinen ikirotko.

KARRI KOKKO
Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin


Tunteenpurkauksia ryysyläisparatiisista
© AAMULEHTI 18.12.85 - Matti Apunen

ALLE 30-vuotiaalle Suomelle Pelle Miljoona on ollut ikään kuin julkkis. Pelle, siviilissä Petri Tiili, nousi pinnalle uuden aallon rockmuusikkona, nyt hän esittelee ilmaisunsa asevarastoa kynänkäyttäjänä. Buddha Blues on matkakirjan ja kotimaisen vaellusromaanin sekoitus, pyrkimys paikata se merkittävä epäkohta ettei kukaan ole vielä Peräpohjolassa ymmärtänyt ruveta arktiseksi Jack Kerouaciksi.

Buddha Blues käy läpi kaikki Kaukoitäromantiikan keskeiset paikat, Intian suurkaupungit, Nepalin, kultaisen kolmion ja syntisen Thaimaan. Intiassa ihmetellään ihmisen kurjuutta, Nepalissa meditoidaan, ja kaakkois-Aasian puolella peuhataan naisten ja pilven kanssa.

Koko Buddha Blues on jonkinlaista jälkijättöistä 60-lukulaisuutta. Se ei ole uuden 60-luvun etujoukkoa, koska sen ainoa liikevoima on rajaton nostalgia ja omituinen mietiskelyidealismi. Buddha Blues on lastattu määrättömällä pateettisuudella, tutta jo Pellen levyiltä.

Pelle Miljoonalle lähes kaikki idän ihmiset tihkuvat selittämätöntä synnynnäistä elämänviisautta, kaikilla heillä on syvän surulliset silmät ja viisas hymy. Tätä horjumatonta ihailua eivät himmennä edes Pellen kuvailemat 'hammasmädältä löyhkäävät rättipäät' jotka työntyvät hänen viereensä junan lattialle.

Pelle Miljoonan yhteiskunnallinen naivius on lähes uskomatonta: hän markkinoi kirkkain silmin omaa ryysyläisromantiikkaansa, 'kurjuuten kätkettyä jaloutta'. Hän esittää asian ikään kuin idän ihmisten suunnaton köyhyys olisi tietoisen valinnan ja vapaudenkaipuun tulosta. Hänelle kaduilla kylmyydessä ja nälässä värjöttelevät kerjäläiset ovat kaikki suuria tajuntansa aukaisseita mietiskelijöitä, joiden sisimmässä asuu länsimaisen ihmisen tavoittamaton rauha. Tällaisesta sinisilmäisyydestä punastuis jo San Fransiscon hippikin.

Buddha Bluesin kieli ei oikeastaan ansaitsisi bluesin kunnianarvoisaa nimeä. Se on kliseillä saumattua vuodatusta, samoja liikuttavia tunteenpurkauksia jotka nelisanaisessa ja vapaamittaisesa rocksäkeessä saattavat vielä kuulostaa siedettäviltä. Proosatekstissä ne saavat lukijan pälyilemään epäuskoisena ympärilleen: tätäkö on 'kapinallinen nuori suomalainen kirjallisuus'?

Pellelle ylikansoitettu Karachi on surrealistinen näky, joka saa hänet vaipumaan ekstaasiin riksan takapenkillä ja kiljumaan 'hehkuen ja hekumoiden, muniani puristaen' jotain Rooman palosta ja Babylonin kuolinkamppailun kumusta. Kaksi peräkkäistä kappaletta silataan sarjakuvista sulavasti lainatulla AAARRRGHHH-huudolla (korostus kirjailijan).

'Sirolinjainen aluksemme kiisi halki rannattomien hopeisten ulapoiden kuin meren jumalattaren ampuma nuoli, viistäen vain hetkittäin kuohuvaa merta ja kimmahtaakseen välittömästi ylevään lentoon. Suuntamme otimme kirkkaimmista tähdistä ja vain ukkosenjumalan lähettämät tuulet tarttuivat purjeisiimme', P. Miljoona kirjoittaa.

Äkkinäinen ei ehkä heti ymmärrä, että tässä tekee matkaa intialaisen varustelutason mukainen rannikkoalus, joka kuljettaa nyyttejään pusertavaa riepulaisarmeijaa kohti Bombayta.

Yksi läksy Pellen opiskeltavaksi on nimeltään motivointi. Nyt Buddha Bluesin hahmot ovat kaikki irrallisia, lievästi kliseemäisiä tyyppejä, joiden välille ei synny mitään todellista jännitettä. Myöskään päähenkilön äkillinen lähtö 'lyijynharmaasta' Helsingistä ei oikein vakuuta; konsensus-Suomen kritiikiksi Buddha Bluesista ei ole. Kaikki ovat jo kuulleet, että syksyinen Suomi on ikävä paikka ja keskiluokkaisuus kovasti paheksuttavaa.

Pellen kirjan suurin ansio on epäilemättä se vilpittömyys, jolla kaikki 'maagisen idän' kokemuset on yritetty pakata kansiin. Se, ettei se oikein onnistu (sinänsä konservatiivisen) romaanitaiteen edellyttämällä tavalla, johtuu ehkä eniten harjaantumattomuudesta ja välineen heikosta tuntemuksesta.

Kirjallisuus kysyy yhtä lailla rytmiä ja dynamiikkaa kuin musiikkikin. Kokemuksen mykistävää suuruutta on turha vakuutella sivukaupalla, jos kokemuksen sisältöä ei pystytä pukemaan sanoiksi.

MATTI APUNEN
Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin

Pelle Miljoona elämää ja itseään etsimässä
© SUOMENMAA 21.2.86 - Reijo Hotti

Lähdin päivänä, jolloin pilvimassa roikkui Pohjois-Euroopan yllä raskaana kuin ikuinen masennus. Tuomiopäivän hautajaisaattona se mateli eteenpäin tukahduttaen kaiken mikä yritti kasvaa. Kaupunki hengitti astmaisesti, sydän juuri sykkien, liikehtien kuin lyijyynvalettu esihistoriallinen hirviö, joka syöksi kidastaan haisevaa, palavaa kaasua. Kauempaa mantereelta tuleva saastainen sade huuhteli alastonta maisemaa.

Rock-muusikkona tunnetun Pelle Miljoonan esikoisromaanin Buddha Blues päähenkilö jättää taakseen yhteiskunnan, jossa "kaikki oli joko pakollista tai kiellettyä" ja suuntaa maagiseen itään, koska "oli olemassa maita ja meriä, uskontoja, jumalia, valtioita, kaupunkeja ja ihmisiä, jotka olivat odottaneet minua vuosituhansia". Hän kaipaa puhtautta ja tahtoo "kokea pyhää, koskettaa tulta, josta ei noussut savua tai hajua ja nähdä valoa, joka tunkeutuu syvemmälle kuin röntgensäteet, sieluuni asti.

Matkakumppaninsa Kuuksi ristimä päähenkilö lähtee etsimään itseään ja elämän tarkoitusta sekasortoisesta Bombaysta, Himalajan rinteiltä ja Thaimaan viidakoista. Hän matkaa täpötäysissä junissa ja puhkiruostuneissa laivoissa vain oma totuudenjanonsa johtotähtenään, sielunsa ja sydämensä peliin pannen.

Työnsimme päämme ulos ikkunasta ja annoimme lämpimän yöilman puhaltaa kasvoillemme. Emme nähneet muuta kuin pimeyttä, mutta tunsimme taas matkustamisen hurmion. "Tämä on tärkeintä!" Len huusi takaani vaunun seuraavasta ikkunasta. Käännyin katsomaan hänen ulos kurkottavia, sänkisiä, lommoposkisia kasvojaan ja huusin: "Mikä?" "Ollaan liikkeessä!" vastasi Len. Hän nauroi, vapautuneesti ja onnellisena, sillä lämmin viima oli puhaltanut mustat pilvet hänen kasvoiltaan orkideoiden yöhön.

Pelle Miljoona on kertonut lukeneensa viime aikoina etenkin beat-kirjailija Jack Kerouacia ja alansa klassikoksi muodostuneen Matkalla-teoksen vaikutus tuntuukin Buddha Bluesissa varsin voimakkaana. Perusteemat ovat samoja, mutta mistään matkimisesta ei suinkaan ole kysymys. Pelle on luonut ihan oman kirjansa - ja varsin kelvon sellaisen sitäpaitsi.

Pelle kirjoittaa sujuvasti ja hän yltää paikka paikoin hyvinkin elävään ja oivaltavaan ympäristön kuvaukseen. Hänessä on luonnonlapsen rehellisyyttä ja vilpittömyyttä, ja myös ihanteellisuutta, jota ei totta tosiaan ole liikaa tässä epävakaassa maailmassa. Välillä Pelle tosin ajautuu turhaan paatokseen ja imelän rajoilla tasapainoilevaan romanttisuuteen, mutta annettakoon se anteeksi tässä tapauksessa - kirjan keskeistä lukijakuntaa kun lienevät murros- ja teini-ikäiset nuoret, joista hälyttävä osa kuuluu kokevan maailman kovin ahdistavana paikkana elää.

Ihan alusta loppuun Buddha Bluesin jännite ei jaksa pitää, ote pääsee tuolloin hiukan herpautumaan, mutta yhtä kaikki Pelle Miljoona alias Petri Tiili osoittaa tällä teoksellaan omaavansa selviä proosakirjoittajan lahjoja. Jonkinmoiseksi ongelmaksi saattaa muodostua se, mihin suuntaan ja millaisin aihein jatkaa tämän jälkeen.

Istuin Buddhalla aikaisen aamun sateessa, ihmiskunnan kyynelistä märkien liinojen liikahdellessa laiskasti maailman tuulissa. Odotin ja odotin, pelkäsin ja pelkäsin. Aurinko nousi lyijyisen meren aalloista, sittenkin ampuen kultaiset säteensä läpi sateisen usvan, suoraan kohti minua ja maailma syntyi taas kerran uudestaan. Buddha katsoi kauas ja sieluni oli ehdottoman hiljainen. Olin sittenkin oppinut jotakin.

REIJO HOTTI

Lisätietoa Buddhablues kirjasta >
< Takaisin arvosteluihin